Kuntoutustutkimuksesta on kulunut aikaa jo hyvin ja
monenlaiset mietteet ovat päässä pyörineet kyseisen asia tiimoilta. Silloin kun
sain tiedon, että pääsen kuntoutustutkimukseen olin todella innoissani, jes asiat
menee eteenpäin. Koko prosessin aikana oli tunne, että minua kuunnellaan ja
saan nyt vihdoin apua. Sain hakupapereita ja ohjeet hakea, vaikka en oikeastaan
tiennyt lopuksi mitä olin hakemassa. Kaikki alkoi hiljalleen selviytyä minulle,
samoin kuin kokko karu totuus. Kaikki kuulosti hienolle ja luvattiin ettei
minua jätetä yksin näiden asioiden kanssa, mutta.......
Ensimmäiset ongelmat koin jo hakupapereita täyttäessä kelaan
ja eläkevakuutusyhtiöön. Kivuista, huonoista yöunista ja lääkkeistä johtuen
keskittymiskykyni on surkea. Vaikeiden sanojen ja uusien asioiden omaksuminen
on hidasta ja melkeinpä välillä mahdotonta. Täytettävänä oli 10 sivua
lomakkeita/hakemuksia. Eikä minun tarinani todellakaan niihin pieniin tiloihin
sopinut, joten sen päälle kirjoitin kaksi A4 kokoista arkkia molemmin puolin
lisää asioita. Näihin paperitöihin minulta meni 5 päivää ja joka päivä käytin
tähän useamman tunnin. Tunteja tähän täyttöprosessiin minulta meni noin 16
tuntia. Tämä pitkä aika johtuu siis siitä, että en pysyt keskittymään kauaa
kerralla. Apua ei herunut, koska se on nyt vain tehtävä itse.
Hakupaperini tulivat hylkynä takaisin. Siinä vaiheessa,
aloin kunnolla vasta selvitellä mitä olin hakenut ja mitkä mahdollisuudet on
valituksella. Ohjaaja kuntoutustutkimuksesta soitti ja totesi että ei
hakemukset yleensä läpi mene, varsinkin kun olet noin nuori. Miksi ihmeessä
sitten minun niitä käskettiin hakea, jos kukaan ei edes uskonut sen
kannattavan? Minulle kyllä ohjattiin paikka, mistä voisin mahdollisesti saada
apua valitushakemukseen ja todettiin että yritä nyt jaksella. Selvittelin
sekavissa mielentiloissa asiaa ja totesin että en lähde päätöksestä
valittamaan, koska niiden käsittelyt venyvät pariin vuoteen. Minulla ei juuri
nyt ollut voimavaroja lähteä valittamaan, joten tyydyin päätökseen.
Ainut positiivinen päätös oli se, että
työeläkevakuutusyhtiöstä tuli alustava päätös oikeudesta ammatilliseen
koulutukseen. Minulle kyllä kerrottiin, että se päätös on vasta alustava ja sen
samaisen päätöksen saavat kaikki. Eli sitä tietä lähdettiin katsomaan ja
kuulostelemaan mitä tapahtuu.
Itse kuntoutustutkimuksen koin monilta osin jotenkin ihmeelliseksi
prosessiksi. Vaikka minun tukena luvattiin olla, niin itse asioista on pitänyt
ottaa selvää. Välillä tuntunut, että päätä on pitänyt hakata seinään asioiden
ymmärtämiseksi tai niiden selvittämiseksi. Sellaista tukea en kokenut saavani
kun minulle luvattiin. Toisaalta koin koko prosessin tosi hyödyttömäksi ja
liian isoja lupauksia antavaksi. Mutta toisaalta on siitä jotain hyvääkin
lähtenyt käyntiin, aika näyttää.