Hiljaiseloa on vietetty viimeiset kaksi kuukautta ja otsikko
jo kertookin sen miksi. Tätä elämä on tällä hetkellä, on hyviä aikoja ja sitten
taas näitä huonoja aikoja. Useimmiten huono aika sattuu minulla joulun
tienoille. Vai onko se lainkaan sattumaa? Luultavasti ei. Joulu ihmisenä
hösötän sekä tuunaan kaiken laista ja kroppa sen sitten kertoo onko tehty
liikaa vai ei. Eli olo on ollut kuin helv....n esikartanossa, mielessä on
käynyt että nyt on taas edessä pitkä sairaalareissu sekä mahdollinen uusi
leikkaus. Kivut ovat olleen sillä tasolla, että ne on juuri ja juuri kestänyt,
mutta yksikin hipaisu ylöspäin niin ne olisivat olleet jo sietämättömät.
Tuskastuttavaa tässä tilanteessa on ollut se, ettei taas mikään ole auttanut.
Olen yrittänyt levätä, ei apua. Liika makaaminen saa kivut yltymään. Olen
yrittänyt liikkua, ei auta koska liika liikuntaa taas ärsyttää ja kivut
yltyvät.
Yksi isoin syy etten ole kirjoitellut on se, että istuminen
on ollut melkeinpä mahdotonta, enkä omaa kuin perinteisen pöytäkoneen. Istuessa
jalat katoavat välillä ja kivut säteilevät molempiin jalkoihin. Pää ja koko
vartalo alkaa olemaan taas niin väsynyt tähän kipuiluun. Ei huvita oikeastaan
mikään silloin kun sattuu ja unohtelen asioita aivan luvattoman paljon.
Tein uuden vuoden lupauksen itselleni, lupaan pitää
selästäni parempaa huolta. Lupaan olla armollisempi itselleni ja kuunnella
miltä tuntuu. Niinpä uuden vuoden kunniaksi olen ottanut löysemmin ja olo on jo
hitusen parempi. Lenkkien pituus on taas tipahtanut 2 km ja se tuntuu olevan
maksimi pituus tällä hetkellä. Sitä pidemmillä kävelylenkeillä kipu alkaa
tuntua ensin vasemmalla puolella lantiossa ja lonkassa, siitä valuen alas päin
ihan pohkeeseen saakka. Kipu on kun mato, joka luikertelee takaa eteen ja
uudelleen taakse jalkaani pitkin. Olen myös antanut itselleni luvan olla vain
ja maata aina kun vähänkin siltä tuntuu. Ja juuri niinhän pitäisikin tehdä,
mutta tälle "itse koiran kakka mättähällä" luonteelle se on niin
vaikeaa. Aina on tottunut tekemään ja pienestä pitäen oppinut pärjäämään omilla
teoillaan, joten olo on todella laiska vain maatessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti